Search
  • Heli Rämäkkö

Herättääkö hoitajien lakko?

Tässähän näyttää sille, että purjehdimme katastrofista toiseen vähän väliä. Kaksi vuotta meitä pidettiin koronakurimuksen kourissa, jonka jälkeen huomio siirtyi suoraan Ukrainaan, ja nyt NATO- keskustelun lomassa siirrytään hoitajien lakkoon. Mahdollinen ruoka- ja energiakriisi puhuttaa myös. Kuka huomaa, että olemme joutuneet katastrofikierteeseen, joka ei taida olla ihan vahingossa alkanut? Kuka huomaa, että koronaepidemia on villiintynyt aivan täysin ja vaikuttaa sille, että kaikki rajoitus- ja suojelutoimet ovat menneet täysin hukkaan ja jäljellä ovat vain niiden mukanaan tuomat valtavat ja kauaskantoiset taloudelliset ja terveydelliset haittavaikutukset? Kuka huomaa, että kyseessä on todella iso kuvio, jonka tarkoitus on laittaa maailmaamme uuteen uskoon? Yhä useampi onneksi huomaa, vaikka turhauttavan hidasta ihmisten havahtuminen on. Nyt kuitenkin hoitajien lakko näyttää olevan jonkinlainen portti suurempaan kyseenalaistamiseen sitä kautta, että valehtelu alkaa tulla näkyväksi, kun hoitohenkilöstö VIHDOIN uskaltaa avata suutaan. Tämä olisi pitänyt tosin tapahtua jo viimeistään viime vuonna tähän aikaan, mieluummin jo paljon aiemmin. Kuulostan varmasti kylmältä, mutta hoitoalan katastrofi on osittain myös henkilöstön itsensä aiheuttamaa. Nyt on kuitenkin selvää, että hoitajia yritetään syyllistää ja suuri yleisö saada näkemään hoitajat ahneina ja vastuuttomina, jotka aiheuttavat terveydenhuollon romahtamisen.


Tämä romahdus on ollut tiedossa jo kauan. Tämä on täysin oma näkemykseni, mutta jo silloin, kun koronarokotteet tulivat, ajattelin että homma tulee leviämään käsiin. Kun haittavaikutukset tulivat niin näkyväksi, tajusin, että terveydenhuolto tulee romahtamaan seuraavan influenssakauden aikana, koska haittoja on valtava määrä (vaikka niitä ei muka tunnisteta), ihmisten immuniteetti ja terveys pettää, henkilöstö sairastuu ja ihmiset sairastuvat, jolloin potilasmassaa on yhä enemmän ja henkilöstöstä tulee myös osittain tätä massaa. Katastrofaalinen yhdistelmä, kun siihen lisätään vielä korona- ajan mukanaan tuoma hoitovelka ja viivästynyt hoito.


Olen ollut itse vuosia hoitoalalla. Valmistuin vuosituhannen vaihteessa, jolloin töitä oli erittäin huonosti tarjolla. Sitä istui kotona puhelimen kammessa kiinni odottamassa, että joku tarjoaa armopaloja eli edes yksittäisiä työvuoroja. Alkuvuosien työelämä koostui pätkätöistä. Mielessä painoi alati epävarmuus, jatkuvatko työt ja luulen, että tämä on edelleen arkipäivää monin paikoin huolimatta siitä, ettei tekijöitä nyt ole enää alkuunkaan tarpeeksi. Eräänlaista vallankäyttöä hoitoalalla on ollut aina roikottaa ihmisiä löyhässä hirressä, kun ei koskaan "osata sanoa jatkuuko työt". Moni varmasti tunnistaa tilanteen, jossa itse pitkään määräaikaisella sopimuksella työtä tehneenä jää nuolemaan näppejään, kun joku toiselta paikkakunnalta työhaastatteluun tullut viekin vakinaisen työn nenän edestä. Tämä on hyvin yleistä varmaan edelleenkin, sillä taistelu työvoimasta on kova ja ulkoa tulevat halutaan töihin ja se määräaikainen, joka on elämänsä jo rakentanut paikkakunnalle, pysyy kyllä siinä löyhässä hirressä edelleen. Itse hain vakinaista kätilön toimea muistaakseni 13 kertaa, ennen kuin se lopulta minulle suotiin. Eikä tämä ole harvinainen tarina.


Tämä kokemus johti itselläni ainakin aikanaan siihen, että olin hyvin nöyrä ja kiitollinen. Useinkaan ei tullut mieleen, että työnantajan pitäisi olla kiitollinen minun osaamisestani ja työpanoksestani, vaan minä olin nöyrä ja kiitollinen kun minulle löytyi töitä, edes pätkissä. En tiedä, millainen asetelma on tällä hetkellä. Sen tiedän, että uuden sukupolven hoitajat (jos heitä enää alalle tulee), eivät ole enää niin nöyriä, vaan osaavat pitää paremmin oikeuksistaan kiinni. Ovet paukkuvat vähän herkemmin kuin aiemmin. Toisaalta myös kokeneiden ammattilaisten mitta alkaa olla täysi ja he lähtevät (itsehän kuulun tähän joukkoon). Hoitoalalle hakeutuvat usein hyväntahtoiset ihmiset, joita on helppo kyykyttää. Ja valitettavasti hoitoala on ala, jossa kyykytetään niin kauan kuin porukka kyykkää. Ja kyykätty on, vähintään 20 vuotta jo.


Olen ehdottomasti hoitajien puolella. Siitä olen harmissani, että tämä kaksi vuotta on annettu valua hukkaan ja suostuttu jälleen kerran nöyränä kaikkiin päättömyyksiin, mitä on ollut tarjolla. Korona- aika on ollut täysin epäloogista ja järjettömyyksiä täynnä niin hoitoalalla kuin muuallakin. Lisäksi se on jakanut ihmisiä kahteen leiriin; niin hoitoalalla kuin muuallakin. Terveydenhuollon kantokykyä olisi tullut vahvistaa jo aikaa sitten, mutta päättäjämme eivät ole tehneet mitään. Erilaiset pakkolait ja poikkeustilat ovat olleet ainoa keino. Itse kyllästyin näihin jo vuonna 2018 ja lähdin alalta, marraskuussa 2020 ilmoitin Valviraan, että oikeuteni toimia terveydenhuollon ammattihenkilönä tulee poistaa kokonaan. Minä en halua olla mukana tässä, kuin korkeintaan pitämässä ääntä ja kysymässä, milloin tämä kyykkääminen loppuu? Herättääkö hoitajien lakko ihmisiä laajemmin huomaamaan, että media puhuu muunneltua totuutta ja on puhunut koko korona- ajan?


Palkat ylös, asenteet kuntoon niin työnantajalla kuin työntekijällä ja ihmisen itsemäärämisoikeus omaan kehoon jälleen kunniaan, siinäpä resepti jonkinlaiseen alustavaan korjausliikkeeseen alalle.


Kuva: Tanja Korpela



530 views0 comments

Recent Posts

See All