Heli Rämäkkö
Puheenvuoroni E-P:n aluevaltuuston kokouksessa 20.6.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut ja muut kuulijat
Tänään on valittu tärkeisiin virkoihin ammattitaitoisia osaajia. Hyvät johtajat ovat meille kultaakin kalliimpia ja huolellista työtä heidän valitsemisekseen on tehty. Kiitos siitä ja onnittelut vielä kaikilla valituille.
Tämä puheenvuoroni tuo esille näkökulmia henkilöstön osalta.
Elämme haastavia aikoja ja olemme nähneet viimeaikoina kovia otsikoita sotealan tilanteesta. Luen teille tässä muutaman lainauksen. Lainaukset alkavat.
Tehy- lehti kirjoittaa: Kymmeniä irtisanoutuneita hoitajia - osaamisvaje uhkaa Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden tehohoitoa kesällä. Oulusta on irtisanoutunut viitisenkymmentä kokenutta tehohoitajaa ja Tampereelta kolmisenkymmentä lyhyellä aikavälillä, tammi- toukokuussa tänä vuonna.
Yle uutisoi: Oysin hallintoylihoitaja Pirjo Lukkarila kertoo, että näin poikkeuksellista määrää irtisanoutuneita ei hänen uransa aikana ole ollut. ”Tämä on liian iso määrä hoitajia. Näin isoon määrään en ole vielä törmännyt.”
Yle kysyi hoitajatilanteesta kaikilta Suomen sairaanhoitopiireiltä. ”Yhtään hoitajaa ei olisi varaa menettää” sanoo Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin johtaja. Sairaalaosastoja uhkaa sulkeminen kesällä -pula henkilökunnasta koettelee koko Suomea.
”Tilanne on katastrofaalisen paha.” sanoo Superin puheenjohtaja. Hoivakoteja on jouduttu jopa sulkemaan työntekijäpulan takia ympäri Suomea. Tilanne on niin vaikea, että herää kysymys, kuinka moni vakituinen työntekijä pääsee kokonaiselle kesälomalle. Lainaukset loppuvat.
Sama alati paheneva työntekijäpula koskee myös hyvinvointialueen alaisuuteen kuuluvaa pelastusalaa. Valmistuin itse työttömäksi kätilöksi vuonna 2000. Sittemmin tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen. Jo silloin veneen pohjalla oli vettä, mutta aika vähän. Venettä ei kuitenkaan korjattu, vaan otettiin käyttöön äyskäri. Äyskäröinti ei ole toiminut. Nyt vene on täynnä vettä ja tarvitaan joku kiskomaan se rannalle ja korjaamaan tai tarvitaan peräti aivan uusi vene. Soteuudistuksen voisi kuvitella olevan tämä uusi vene, mutta emme tee uudellakaan veneellä mitään, jos ei meillä ole osaavia soutajia.
Sotealan työntekijät ovat uupuneita. Olen saanut satoja yhteydenottoja kuluneen vuoden aikana. Irtisanoutumisiin on monia syitä. Palkkaus ei vastaa työn vaativuutta ja haastavia työaikoja, työn kuormittavuus lisääntyy jatkuvasti, johtamiseen ei olla tyytyväisiä. Vuonna 2022 on tapahtunut vielä jotain ratkaisevaa, joka on käynnistänyt tämän ennennäkemättömän irtisanoutumisaallon. Halusimme uskoa tai emme, pidämme sitä oikeana tai emme, sotealan ihmiset arvostavat itsemäärämisoikeutta, niin potilaan, kuin omankin kehonsa ja terveytensä kohdalla hyvin paljon. Se on yksi perusarvoista. Pakkorokotuspykälä koronarokotteen osalta on aiheuttanut sen, että ammattilaisia on lähtenyt ja tulee lähtemään alalta paljon. Kun päätäntävalta omista terveysvalinnoista asetetaan vastakkain toimeentulon kanssa, näin tapahtuu väistämättä, halusimme myöntää sen tai emme. Lakipykälän on tarkoitus olla väliaikainen, mutta kaikessa väliaikaisuudessaankin se on aiheuttanut jo erittäin paljon haittaa ja vaarantanut potilasturvallisuutta täysin ilman järkeviä perusteita. Eikä Suomessa mikään väliaikainen lakipykälä ole koskaan sellaiseksi jäänyt.
Kysymys kuuluu, mitä kaikkea me voimme tehdä sen eteen, että meidän hyvinvointialueemme saa pidettyä ammattilaiset ja jopa houkuteltua heitä tänne lisää? Miten me ratkaisemme nämä yhtälailla meidän aluettamme koskevat ongelmat? Ilman tekijöitä meillä ei ole sotea ja siitä on lähdettävä liikkeelle. Vaikka innovoimme ja hyödynnämme teknologiaa, tarvitsemme edelleen ihmistä ihmiselle.
Toivon, että meille täällä E-P:n hyvinvointialueella jokainen ihminen, ammattilainen tai asukas, on yhtä arvokas ja saa nauttia arvostusta kaikissa niissä muodoissa, joissa sitä on mahdollista jakaa. Tätä viestiä viemällä pystymme olemaan houkutteleva työnantaja ja palveluiden tarjoaja. Mutta se tarkoittaa sitä, että meidän on myös seistävä sanojemme takana ja kunnioitettava näitä arvoja. Pelkät lupaukset eivät riitä, ne on myös tuotava käytäntöön ja tuo käytäntö meidän on rakennettava yhdessä. Näitä arvoja toivoisin myös uusien johtajiemme pohtivan ajatuksella.
Nyt toivotan kaikille oikein rentouttavaa kesää. Tarkoitus ei ollut dropata kenenkään tunnelmaa. Kannattaa pitää itsestään hyvää huolta ja pysyä terveenä. Jatketaan työtämme taas syksyllä. Kiitos.
Heli Rämäkkö, Vapauden liiton valtuustoryhmä
